Vammaisalan koulutuksen ja työelämän yhteistyön hedelmällisyys ja tarpeellisuus

Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE)-hanke on tulossa päätökseen. Haastattelin hanketyöryhmää hankkeelle tehtävää amk-opinnäytetyötäni varten. Ryhmähaastattelun teemana oli vammaisalan koulutuksen ja työelämän yhteistyö hankkeessa ja visiot tulevaisuudesta. Keskustelussa oltiin yksimielisiä yhteistyön monitasoisesta hedelmällisyydestä ja tarpeellisuudesta. Verkostoituminen, tiivis yhteistyö ja tunne yhdessä tavoiteltavasta päämäärästä tuotiin vahvasti esille. Hanketyötyhmässä on jaettu osaamista vastavuoroisesti: työelämästä oppilaitoksiin ja oppilaitoksilta työelämään. Jokainen on tuonut oman asiantuntijuutensa ryhmän yhteiseksi jaettavaksi. Verkosto on tuonut voimaa, kokemusta ja tietoa, jota hanketyöryhmän jäsenet ovat voineet hyödyntää omissa työyksiköissään. On opittu toinen toiselta. On opittu yhdessä. On luotu ymmärrystä yhdessä.  

Hanketyöryhmän tietoa ja ymmärrystä on myös jaettu ulospäin. VAVE-hanketta ja vammaisalaa on markkinoitu yhdessä eri yleisöille. Hankkeen koulutuspilottien markkinointi työelämään ja muille oppilaitoksille on ollut sujuvaa hanketoimijoiden yhteistyön ansiosta. Koulutuksen edustajat ovat omissa oppilaitoksissaan kertoneet sosiaali- ja terveysalan opettajille hankkeen toiminnasta. Hankkeen kautta on pystytty seuraamaan valtakunnallista keskustelua ja vaikuttamaan siihen sekä saatu siitä vaikutteita. Uuden tiedon myötä on voitu kehittää työskentelyä omissa yksiköissä. 

Opiskelijaohjauksessa on tehty yhteistyötä ennen hanketta, hankkeen aikana ja tehdään hankkeen jälkeenkin. Aiheesta tehtiin opas, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisiä käytäntöjä. Tiivis ja toimiva opiskelijaohjaus vahvistaa koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. VAVE-hanke järjesti opiskelijaohjauksesta kehittämispäivän, jossa pohdittiin tapoja kehittää sitä edelleen yhdessä. Hankkeessa tuotettiin myös opiskelijoille oppaat vammaistyön yksiköistä työharjoittelupaikkoina. Hankkeen resurssien ansiosta opiskelijaohjausta on voitu tehdä tiiviimmin muun muassa työvaltaisen oppimisen ja työkokeilun mallissa, kun opiskelijat ovat saaneet sekä työvalmentajalta että ammattiopettajalta tukea opintoihin. 

Kuvio 1. Yhteistyön hedelmät.

Vammaisalasta vetovoimaisempi opiskelijoille 

Hankkeessa on brändätty vammaistyötä muun muassa sosiaalisen median videokampanjoilla, joilla on saatu paljon valtakunnallista näkyvyyttä. Videoihin on haluttu opiskelijoita mukaan, ja sitä kautta innostaa heitä valitsemaan vammaisala. Yksi innovatiivinen keino opiskelijoiden innostamiseksi vammaistyöhön olisi pelillisyys. Yhteistyössä voitaisiin suunnitella vammaistyön yksikköön sijoittuva virtuaalinen peli, jota pelaamalla opiskelijat voisivat tutustua vammaistyöhön ja -työympäristöihin. 

Opettajien työelämäjaksoja pidetään tärkeänä yhteistyön muotona, jolla voitaisiin lisätä myös vammaisalan opintojen vetovoimaisuutta. Työelämäjaksot tuovat opettajille ymmärrystä nykyaikaisesta vammaistyöstä ja tietoa siitä, mihin opetuksessa kannattaa panostaa. Opettajien omakohtaiset, nykyaikaiset kokemukset vammaistyöstä heijastuvat koulutukseen ja tekevät alasta kiinnostavan opiskelijoille. Ajantasainen tiedonkulku työelämän ja koulutuksen välillä lisää myös opiskelijoiden mahdollisuuksia saada tuoretta tietoa vammaistyöstä. Sillä uskotaan olevan suuri rooli vetovoimatekijänä opiskelijoille. Kun opiskelijat saavat vammaisalasta hyvää kuvaa työpaikkana, he ilolla hakeutuvat sinne. Unelmana onkin, että kun mainitsisi opiskelijoille sanan ”vammaistyö”, saisi pitää takin liepeistä kiinni, kun olisivat menossa jo! 

Vammaistyön rooli opetussuunnitelmissa? 

Kun hankkeessa on mietitty, miten saataisiin enemmän opiskelijoita vammaisalan opintoihin, yhteiskunnallisia painopisteitä on siirretty päinvastaiseen suuntaan. Haastattelussa tuotiin esille, että opetussuunnitelman uudistuksessa lähihoitajakoulutuksesta otettiin pois kuntoutumisen tukemisen tutkinnon osa. Nyt opetussuunnitelmassa on kasvun ja osallisuuden edistämisen osiossa pienenä yksityiskohtana erilaisten asiakkaiden kohtaamisen kohdalla vammaisasiakkaat. Sen koetaan kuvaavan trendiä, johon on edetty. Moninaisuuden huomioimisella opetuksessa olisi merkitystä. Hanketyöryhmäläisiä mietitytti, että kun asioita voisi kehittää ja suuntaa muuttaa monella tavalla ja monella tasolla, niin olisiko tutkinnon osia voitu kehittää eri suuntaan. Muutosten toteutukseen toivottaisiin moninaisempaa ajattelua. Myös se mietitytti, missä roolissa vammaistyö on sosiaali- ja terveysalan opettajakoulutuksessa. 

Useita ideoita työvoimapulan ratkaisemiseksi 

Opetushallituksella on Koski-järjestelmä, joka mahdollistaa opintojen hyväksilukemisen ammattitutkintoon. Yhdeksi ratkaisuksi vammaisalan työvoimapulaan pohdittiin opistojen kurssien hyväksilukemista ammattitutkintoon. Jos kävisi esimerkiksi opistossa kommunikaatiokoulutusta ja siihen lisäksi työharjoittelun alalla, houkuttelisiko se suorittamaan alan tutkinnon? Toki edellyttää kurssikoulutuksen tarjoajalta työtä, kun kurssi täytyy sovittaa virallisiin tutkinnon rakenteisiin. 

 Työmarkkinoilla on tällä hetkellä koulutettuja ihmisiä, joilta puuttuu jokin pätevyyden palanen, mikä estää heitä työllistymästä vammaistyöhön. Työelämä ja oppilaitokset voisivat yhteistyössä kehittää sen palasen, pienen lisän, minkä opiskelemalla nämä ihmiset voisivat työllistyä vammaisalalle. Toisaalta pohditutti, mikä on se, mikä työllistymistä ja palkkaamista estää. Voisiko työelämän rakenteita muuttaa? Onko lainsäädäntö esteenä? Onko tutkinto ainoa asia, joka tekee autuaaksi? Toisaalta hanketyöryhmässä on tunne, että tämän päivän työntekijät ovat erittäin koulutettuja, mutta silti ei aina osaaminen riitä vammaistyöhön. Yksi ratkaisu voisi olla työelämässä tapahtuva koulutus tai perehdytys, jolla saavuttaisi työssä tarvittavan osaamisen. Myös kelpoisuuksia pitäisi jouhevoittaa ja kelpoisuuksien päivittämisen pitäisi tapahtua työelämän ympäristöissä. Koulutuksen ja työelämän yhteistyöllä voitaisiin tähänkin löytää ratkaisuja. Hankkeessa tehty verkostotyö on auttanut huomaamaan, että kun opitaan toisilta, uskalletaan rajoja avartaa. 

Unelmia yhteistyön ja vammaisalan tulevaisuudesta 

Kun kysyin vammaistyötä koskevia unelmia, tuli heti ponteva vastaus: Kun tulisi työntekijöitä ovista ja ikkunoista niin, että olisi varaa valita! Vammaisalan vetovoimaisuuteen nähtiin suurena vaikuttajana työn arvostus ja palkkataso. Arvostuksen nostamiseksi tarvitaan markkinointia. Unelmana on, että vammaistyötä arvostettaisiin kuten mitä tahansa sote-alan työtä ja kun palkkaus olisi kohdillaan, olisi enemmän työhön hakijoitakin. 

 Tärkeäksi nähtiin, että tulevaisuutta visioitaisiin ja suunniteltaisiin yhdessä. Yhdessä ennakoitaisiin, mihin suuntaan ollaan menossa ja minkälaista osaamista tarvitaan sekä luotaisiin yhteistä strategiaa tulevaan. Yhdessä voisi suunnitella esimerkiksi minkälaista osaamista työpaikoilla tarvitaan eri kulttuureista ja eri maista tulleiden opiskelijoiden ja työntekijöiden oppimisen ja osaamisen tukemiseksi. Hankkeessa on tehty maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kanssa töitä. Sen pohjalta on toive ja tunnetaan tarve, että sekä oppilaitoksiin että työelämään saataisiin enemmän koulutusta siitä, kuinka maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden oppimisen tarpeet otetaan huomioon. Suomen kielen opettajilta toivotaan paljon enemmän resursseja sekä oppitunneille että työelämäjaksoille. 

Koulutuksen ja työelämän yhteistyön tulevaisuudesta puhuttaessa tuli esiin muisto kaikin puolin antoisasta yhteistyöskentelystä: Opettajat ja opiskelijat menivät vammaistyön yksikköön, missä pidettiin oppitunteja ja asiantuntijaluentoja ja työskenneltiin yhdessä asiakkaitten kanssa. Pohdintaan jäi, voisiko sellaisia järjestää vielä. Miksipä ei? Yksi visio yhteistyömuodosta, joka lähentäisi opiskelijoita ja työelämää, olisi opiskelijoiden työelämälähtöiset kehittämistempaukset. Siitä antaa viitteitä projektioppiminen, jonka yksi oppilaitos järjesti yhdessä työelämän kanssa: Sovittiin vammaistyön yksiköt, joihin opiskelijat jalkautuvat. Opiskelijat tekivät suunnitelmat, mitä he yksiköissä toteuttavat asiakkaiden kanssa. Konkreettinen tekeminen koettiin antoisaksi – ja se lisäsi vammaisalan vetovoimaa: 12 mukana olleesta opiskelijasta kolme valitsi vammaistyön osaamisalan opintoihinsa. 

Kuvio 2 Visioita koulutuksen ja työelämän yhteistyöstä

Yhteistyön jatkuvuus ja säännöllisyys 

Ennen hanketta vammaisalan koulutuksen ja työelämän yhteistyö oli sirpaleista. Nyt hanketyöryhmässä toivotaan ja koetaan tärkeäksi, että hyvä yhteistyö jatkuu hankkeen jälkeenkin. Ajatuksia keinoista yhteistyön jatkumiseksi oli paljon, mikä kertoo jatkumisen tärkeydestä. Yhteistyössä on olennaista, että jokainen näkee oman roolinsa, roolinsa merkityksen ja kokee yhteisen päämäärän tärkeäksi. Yhteistyön toimiminen edellyttää, että se on organisoitua ja että joku kantaa vastuuta verkoston pysyvyydestä. Säännöllisyys ja suunnitelmallisuus on oleellista: yhteistyötä olisi tiettyinä aikoina, ne olisi kirjattu ylös ja kaikki osalliset tietäisivät ne. Yhteistyön hedelmällisyyden edellytykseksi mainittiin useasti yhteistyön jatkuvuus. Että se ei jäisi irrallisiksi, yksittäisiksi tapahtumiksi. 

 Yhtenä tulevan yhteistyön mahdollisena muotona oli ajatus yhteisistä foorumeista, joissa oppilaitokset ja työelämä kävisivät vuoropuhelua. Foorumilla  voisi käsitellä ajankohtaisia asioita, joita työelämästä on noussut, joihin koulutuksessa pitäisi panostaa – ja toisin päin. Etätapaamiset voisivat olla toimiva tapa verkostolle jatkossakin, koska Etelä-Savo on maantieteellisesti laaja alue. 

Jotta asiat edistyvät, vaaditaan pysähtymistä niiden äärelle. Kun on tietyt ihmiset, joihin yhteistyö henkilöityy, jatkuvuus on taatumpaa. Unelmana olisi, että hankkeen jälkeenkin yhteistyölle olisi yhdyshenkilöt sekä oppilaitoksissa että työelämässä, jotka pitäisivät yhteistyötä yllä säännöllisesti. Jos nämä henkilöt eivät olisi perustehtävässä, heillä olisi toisella lailla mahdollisuus luoda yhteistyötä ja tapoja toteuttaa sitä. Ryhmässä uskotaan, että hankkeessa luotu vahva yhteishenki ja yhdessä tekemisen kulttuuri tukevat toimijoiden yhteistyön sujumista jatkossakin. 

 Hanketyöryhmän ryhmähaastattelusta uhkui into ja omistautuneisuus vammaisalalle, sen kehittämiseksi ja vetovoimaistamiseksi. 

Paljon on vielä tehtävää, monella saralla ja monella tasolla. 

Onni on, että omistautuneita tekijöitä riittää. Ihmisiä, joille tämä asia on oma ja yhteinen. 

Sillä onhan vammaistyö ihan paras työ! 

Kirjoittaja 

Satu Kauppinen 

sosionomi (amk)-opiskelija, Diakonia-ammattikorkeakoulu