Kehitysvamma-ala tulee tutuksi vain tutustumalla

Lähihoitajaopiskelijat katsovat minua silmät pyöreinä, kun esittelen heille tulevaa vammaistyön yksikössä toteutettavaa pienimuotoista oppimisprojektia. Mitä? Missä? Mihin pitää mennä ja mitä tehdä?

Jännittäminen vaihtuu positiivisiin kohtaamisiin

Oppimisprojektien tarkoituksena oli tutustua kehitysvamma-alan työpaikkoihin, ja tarjota opiskelijoille aitoja kohtaamisia asiakkaiden kanssa. Opiskelijat jännittivät tapaamisia ja sitä, mitä eivät osanneet, sillä opinnothan alkoivat vasta kaksi kuukautta sitten. Eikö tämä ole ihan liian aikaista, ajateltiin? Mutta ei tarvinnut jännittää, koska kehitysvammaiset henkilöt ottivat iloisesti vastaan, olivat täysillä mukana, kiittelivät ja halusivat nähdä uudelleen seuraavalla kerralla. Opiskelijat kuuntelivat ja kyselivät, aivot raksuttivat suunnitelmia, tavoitteita, menetelmiä ja vuorovaikutuksen periaatteita. Projektipaikkojen työntekijät kannustivat, neuvoivat, ohjasivat alkuun ja olivat toiminnassa tarvittaessa mukana.

Oppimisprojektin motoksi muotoutui: Ei ole kaikkea osattava, vaan on oltava.

Tällä tarkoitimme läsnäolevaa, arvostavaa ja asiakaslähtöistä ajan ja itsensä antamista kohtaamiselle, kanssakäymiselle ja yhteiselle toiminnalle. Tavoitteena oli ammatillisessa vuorovaikutuksessa, ja yhteisissä tilanteissa ohjaamisen harjaantuminen. Käytännössä siis olla ja toimia yhdessä, mikä vahvistaa kaikkien osapuolten hyvinvointia.

Mukavaa yhdessä tekemistä

Ensimmäisen asiakastapaamisen jälkeen opiskelijoiden laatimat toteuttamissuunnitelmat valmistuivat, ja jokaiselle projektille oli löytynyt asiakkaiden tarpeista lähtevä ja yhdessä tehty ohjelma. Toteutusta alettiin sitten tapaamiskerroittain hiomaan ja toteuttamaan. Samat, alun epävarmat opiskelijoiden silmät, katsoivat asiakkaita avoimesti ja luontevasti, kutsuen kanssakäymiseen.

Opiskelijoiden keskusteluissa kuului asiakkaiden ihailua ja arvostusta. Kanssakäyminen koettiin helpoksi ja antoisaksi. Oli ihailtavaa, miten lyhyessä ajassa asiakaskontaktien tuoma ilo ja onnistumisen tunteet, näkyi ja kuului. Kehitysvammaiset henkilöt tekivät suuren vaikutuksen opiskelijoihin persoonallaan ja taidoillaan. Yhdessä maalattiin luonnosta haettujen oksien ympärille, pelattiin mölkkyä, juteltiin kodalla ja paistettiin makkaraa, leivottiin pipareita ja tehtiin koronan karkotuslaulu esitettäväksi. Oli askartelua, musiikin kuuntelua, pelien pelaamista, lenkkeilyä ja paljon muuta.

Oppimisprojektin arviointia ja antia

Opiskelijat arvioivat ja pohtivat toimintaansa. Kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja sekä ohjaamista arvioitiin, haluttiin kehittyä. Opiskelijoiden henkilökohtainen itsearviointi oli vaikuttavaa: Jollain pelko vaihtui positiiviseksi yhteistyöksi ja kiinnostukseksi kehitysvammatyötä kohtaan. Joku löysi itsestään uusia ulottuvuuksia ja voisi jatkaa vammaistyössä. Useampi opiskelijoista kertoi käsitystensä muuttuneen, ja voivansa harkita vammaisten parissa työskentelyä tulevaisuudessa. Nähtäväksi jää, millaisia valintoja opiskelijat tekevät jatkossa opinnoissaan. Opiskelijat kokivat keskinäisen pienryhmässä työskentelyn antoisaksi ja joustavaksi. Vertaisilta, työntekijöiltä ja opettajalta saatu palaute vei eteenpäin.

On viimeisen tapaamisen aika oppilaitoksessa ja palaamme oppimisprojektiin. Opiskelijat haluavat lisää tällaisia projekteja, koska heistä tämä on hyvä tapa tehdä vammaistyötä tutuksi ja tutustuttaa erilaisiin ihmisiin sekä avata kehitysvammaisten henkilöiden arkea ja ohjaajan roolia. Oppimisprojektille toivottiin pidempiaikaista kestoa, ja myös mahdollisuutta käydä seuraamassa toisten opiskelijoiden asiakastapaamisten toteutuksia. Myös työelämä ja kehitysvammaiset henkilöt toivoivat lisää opiskelijoiden järjestämää yhteistyötä.

Oppimisprojekti kannatti toteuttaa

Opiskelijoiden silmät ovat levolliset, iloiset, vaikuttuneet ja tyytyväiset. Seuraavassa kehitysvammaisen henkilön kohtaamisessa kenenkään ei tarvitse enää olla epävarma, ei tarvitse jännittää, saati pelätä. Oli hyvä palauttaa mieleen, miten pienestä muutos voi olla kiinni tässä meidän tehokkuuteen pyrkivässä ja hektisessä koulutus- ja työelämässämme. Peruskokemukset olemisesta ja yhteistyöstä asiakkaiden kanssa ovat lähihoitajan työn kivijalkaa.

Oppimisprojektin kautta opiskelijoiden saamat asiakastapaamisiin liittyvät tunnekokemukset ja onnistumiset, voivat olla hyvin vaikuttavia ja ratkaisevia, oman työorientaation kannalta.

Projekti antaa mahdollisuuden keskittyä rauhassa tiettyihin asiakkaisiin ja heidän asioihinsa, jolloin työn henkilökohtaisuus puolin ja toisin korostuu. Asiakastyön projektissa kohdataan ihmiset ja ollaan heitä varten. Parhaimmillaan oppimisprojekti murtaa ennakkoluuloja, muuttaa käsityksiä, palkitsee ja lisää kiinnostusta. Meille kävi juuri niin kuin parhaimmillaan voi käydä.

Kaisa Niemelä

Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hanke

Lehtori, THM, Ammattiopisto Samiedu